Saavuin Suzhoun kaupunkiin bussilla. Ensimmäisellä pysäkillä kuski huuteli jotain kiinaksi minulle, mutta käytin vierustoveriani hyväksi ja hän sanoi kuskille, etten jäisi ennen seuraavaa pysäkkiä. Kukaan ei tullutkaan vastaan, tai näin ainakin huomasin. Pysäkin lähellä oli pimeitä takseja parkkeerattuina kadun reunaan, ja taksikuskit kalastivat kaksi takanani istuvaa turistia kyytiinsä kohti puutarhoja.

Seisoin hetken aikaa paikoillani, ja huomasin matkalaukkuni lukon hävinneen. Hetken aikaa luulin, että joku oli käynyt laukulla, mutta sitten muistin missä kunnossa sain laukkuni lentokentällä. Laukku oli ollut lukossa ja sitä oli ilmeisesti syynätty tarkoin ennen kuin sain sen. Yksi taksikuskeista tuli juttelemaan minulle. En saanu sanaakaan selvää siitä, mitä hän minusta halusi. Lopulta taivuin ja annoin saamani osoitteen hänelle ja hän tuntui tietävän minne mennä. Virheliikkeeni paljastui vasta taksissa hintaa kysellessä. 160RMB maksoi taksikyyti, joka on melkein sama hinta, kuin Suomessa. Minut siis käytännössä rahastettiin kumoon.

Tämän tärkeän läksyn opittuani pääsin kuitenkin koululle. Koululla vartijat soittivat erään englantia puhuvan kiinalaisen nuoren opettajan nimeltä Jordan portille ottamaan minut vastaan.  Hän tuntui kohteliaalta heti alkuun ja sanoi että häntä pitää seurata asunnolleni. Käveltyämme mutkaisen koulualueen läpi tulimme viisikerroksisen rakennuksen luo, jonka neljännessä kerroksessa oma asuntoni sijaitsi. Kiivettyämme rappuset ylös, etsimme hetken aikaa asuntoni ovea ja lopulta löysimme sen. Laitoimme tavarani sisään ja menimme syömään paikalliseen ravintolaan parin minuutin kävelyn päässä koulusta. Matkalla oli kamalan kuuma, joten heitin takkini olkapäälleni ja sain taas kerran jatkuvasti osakseni katseita – olinhan ainoa länsimaalainen monen korttelin säteellä. Ravintolassa söimme maustettua kalaa ja jonkinlaisia porsaansiivuja. Ihmettelin itsekseni, että miksi kiinalaiseen keittiöön kuuluu niin paljon tulisia mausteita, jos he itsekään eivät niitä kestä. Jordan oli syönyt yhden pippurin, ja yski nyt kuin keuhkotautiin kuoleva vanhus. Itse vetelin samoja pippureita jatkuvasti, kun en jaksanut alkaa niitä erottelemaan ruuasta. Kaikkea en jaksanut syödä, koska aikaero väsytti niiin paljon, enkä 23 tunnin lennolla ollut nukkunut kuin melkein neljä tuntia. Lähdin siis suoraa päätä nukkumaan.

Seuraavana päivänä kelloni oli väärässä, ja Jordan tuli koputtelemaan ovelle. Piti lähteä hakemaan kiinalaista puhelinliittymää. Menimme kävellen, kävimme ensin kaupassa ostoksilla(kaupassa oli kamalan kallista): 55rmb:illä (n 5,5e) sain tölkin maitoa, tölkin kaljaa, paketin leipää, tölkin jogurttia, margariinia ja leikkeleitä. Sen jälkeen jonotimme tunnin China Mobile liikkeessä liittymääni, ja sainkin sen lopulta kuntoon. Kylkiäisinä tuli yllätyksenä lava Coca-Colaa ja kaksi shampoopakkausta.  Tavaraa oli aivan liikaa kannettavaksi, joten otimme riksan takaisin asunnolle. Mukava ensikokemus pompahtelevasta riksasta, joka oli naurettavan halpa; matka maksoi vain 5RMB! Nyt jatkan kämpillä Kiinan itsenäisyyspäivän juhlien seuraamista televisiosta, juon coca-colaa ja heitin vehnänyytit roskiin, koska ne eivät onnistuneet mikrossa ja sisälsivät suklaata. Kello on 13:38. Lähen illalla vasta liikkeelle syömään johonkin, koska täällä on hirvittävän kuuma.